Kehräämistä taivaan merkeissä -Huhtikuun kehruuhaaste



Heippa rakkaat lukijat !

Olen viimeaikoina enemmän kehrännyt lankaa kuin neulonut.  Päätin osallistua kehruuhaasteeseen, ja tässä esittely tuloksista.

Kävin ex tempore kehräyskuurssin neulekahvila Lentävässä lapasessa. Sain sieltä uusia ideoita ja vähän uutta oppiakin. Menin kotiin samana iltana ja kaivoin esille kaikki kehruuvillani ja Ashford värit.

Ensin värjäsin suomenlampaan ja kainuunharmas-angora topseja. Kehräsin WanhallaRouvalla vaihtelevaa säietta ja kertasin ne yhteen. Siitä syntyi noin worsted tai bulky vahvuista lankaa. En omista wip-mittaa, joten tulos on epävarma.



Seuraavana värjäsin itsekarstattuja suomenlampaan villoja. Kehräsin Tuulialla uudemmalla rukillani. Tulos oli ohuempaa ja maltillisella kierteellä olevaa säiettä. Tein siitä kaksisäikeistä lankaa värjäämättömän itsekehrätyn säikeen kanssa. Metrejä näille vyyhdeille tuli noin 50 metriä. Vahvuus on aran tai worsted vahvuista.
Nämä langat sopivat tähtimerkkeihin kalat. Niissä näkyvät veden värit. 😊


Kolmas vyyhti edustaa suomenlampaan ja Oxford down liharotuisen lampaanvillan sekoitusta. Oxford down villa on kasvatettu Suomussalmella ja ostette viime kesänä Korpikatraan myymälästä. Villa oli karheaa, mutta pitkäkuituista. Se oli helppoa kehrätä. Säie kesti hyvin kertaamista eikä katkeillut helposti ohuenakaan. Olkoon tämän lankaa nimeltään oinas. Se sopii kuvaamaan kuudun vahvuutta ja itsepäisyyttä 😊


Tässä on oiva apurini rukinrullateline. Sillä olen kerrannut jopa kolmisäikeistä lankaa.


Pieni videopätkä kehräämisestäni. Videolla puhun Texel-lampaasta vaikka tarkoitan Oxford Downia 😊




Kommentit