Valmistuneita neuleita Talvelta 2018-19


Hyvää alkukesää!

Päivitän taas blogiani, muistuttaakseni itseäni, mitä kaikkea olen saanut aikaan pitkän ja pimeän talven aikana. Mahtaako kukaan enää lukea neuleblogeja, koska moni on päättänyt siirtyä Youtuben puolelle podcastia tai neulevlogia pitämään? Itsekin katselen niitä välillä, mutta aikani on rajallista ja koen, että lukeminen on itselleni blogin lukeminen on nopeampi tapa pysyä kärryilla käsityömaailman kuulumisista. 

Toinen alusta, joka on valloittanut viestikanavana on Instagram. Itsekin käytän sitä, mutta päätin pitää taukoa. Jaksoin olla 6 viikkoa päivittämättä kuulumisia, ja totesin, että pärjään ilmankin aivan hyvin. 

Mutta takaisin käsitöihin....


         Olen saanut talven aikana neulottu yhtä sun toista asustetta itselleni ja lähipiirilleni.

Ensimmäisenä valmistui alpakasta neulottu pipo, joka sointuu täydellisesti edellisenä talvena neulotun huivin kanssa. Lankana on Lentävästä lapasesta hankittu Mondial Alpaca. Lankaa meni 1.5 kerää. Malliksi valikoitu Wurm, joka on ilmaisohje Ravelrysta.


 



Veljeni sai joululahjaksi Vuorelma Veto -langasta neulotut luukkulapaset. Hän oli todella tyytyväinen lahjaansa, mikä lämmittää neulojan sydäntä aina.




Veljeni sai lahjaksi myös itse valitsemistaan väreistä neulotun talvipipon. Lankana omasta varastosta Novitan Nallen jämiä. 


Tämän talven suururakka oli itse kasvivärjäämistä langoista neulottu kirjoneulepusero. 
Malli on mukaeltu Novitan mallista, joka löytyy ilmaisen novitaknits.com -sivustolta. Lankana on käytetty  harmaata ja luonnon valkoista Novitan Nalle, joka on värjätty pajulla, punajuurella ja horsmalla. Langan menekki oli noin 800 grammaa.



Ystäväni tarvisi rannekkeet ja neuloin ne hänelle oman varastoni vauvamerinolangasta. Merkki taisi olla Sandes Garn Baby ull. 

Mukavia neulontahetkiä! Jätäthän kommenttia käynnistäsi. 

Kommentit

  1. Heippa! Ekaa kertaa täällä. Kivoja juttuja olet tehnyt. Erityisesti tykästyin tuohon kirjoneulepuseroon: miten kauniit värit! Itsekin olen täällä pohdiskellut, että onko bloggaaminen ihan kuolemassa pois. Niin moni on ilmoittanut lopettavansa ja useampi ei jaksa päivittää blogejaan enää, vaan on siirtynyt vallan Instagramin puolelle. Itse jaksan aika vähän sitä katsella, kun jatkuva kuvatulva tuo liikaa ärsykkeitä ja menee joskus viikkojakin, etten ole muistanut käydä siellä. Tykkään hitaamman tempoisesta lukemisesta ja rauhassa pohtimisesta. Siksi minäkin vielä bloggaan. Mutta meitä on niin moneen lähtöön. Mukavaa kevään jatkoa ja kesää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti